maanantaina, heinäkuuta 30, 2012
Kantarelleja!
Niitä on saatu nautiskella jo muutaman kerran, mutta nyt vasta huomasin, että tänne voisi kirjoittaa ohjeen, miten itse mieluiten nautiskelen tätä metsän kultaista herkkua.
Kuten yleensäkin elämässä, yksinkertaisuus on parasta. Joten siivouksen jälkeen pienin sieniä vähän ja heitän pannulle. Reilusti voita sekaan. Kansi päälle ja muhimaan puoleksi tunniksi, jotta kaikki nesteet haihtuvat kannen raosta ja sienistä tulee ihanan pehmeitä.
Sitten kippaan sekaan purkillisen valutettuja hillosipuleita. Kyllä vaan, hillosipuleita.
Suolaa maun mukaan. Ja annetaan hautua vielä viisi minuuttia, että sipulit lämpiävät.
Nautitaan voilla voidellun tuoreen ruisleivän päältä ilman veistä ja haarukkaa, suoraan pannulta mättäen, sormet ja suupielet rasvassa kuin metsäläiset ikään. Kerran tai kaksi vuodessa.
torstaina, heinäkuuta 19, 2012
Pähkinä-suklaa kuivakakku
Tein eilen tuossa aikaisemmin mainitsemaani maapähkinän makuista kakkua, mutta tällä kertaa muutin vähän reseptiä, koska halusin tehdä kuivakakun ja kokeilla saisinko siitä vielä kuohkeamman vatkaamalla valkuaiset erikseen. Kakku onnistui erinomaisesti, siitä tuli erittäin kuohkea ja pehmeä kun paistoin sen rengasvuoassa.
4 munaa, erottele keltuaiset ja valkuaiset
200 g maapähkinätahnaa (käytin sokeroimatonta)
1 rkl psylliumjauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
aitoa vaniljaa
makeutusainetta
n. 2 dl huoneenlämpöistä kahvia
Vatkaa ensimmäiseksi valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Ne vatkautuvat parhaiten huoneenlämpöisinä.
Vatkaa sen jälkeen toisessa kulhossa maapähkinätahnaa niin että se vaahtoutuu hieman. Lisää keltuaiset ja kahvia sen verran että seoksesta tulee puuromaista.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne pähkinäseoksen sekaan kaakaojauheen paakkujen poistamiseksi.
Kaada sitten seos varovasti sekoittaen valkuaisvaahtoon, jotta se jäisi mahdollisimman ilmavaksi.
Minä lisään yleensä makeutuksen vasta tässä vaiheessa, jotta sitä ei mene liikaa.
Kaada taikina rengasvuokaan ja paista 170 asteessa vajaa puoli tuntia.
Kakku kohoaa keskeltä, joten en suosittele paistamaan sitä pyöreässä vuuassa.

maanantaina, heinäkuuta 16, 2012
Juustokakku
250 g raejuustoa
2 dl kuohukermaa
4 munaa
1 dl mantelilastuja
Halutessasi voit lisätä steviaa / muuta makeutusta, vaniljaa, kanelia.
Valuta raejuusto kahvinsuodattimessa tai tiheässä siivilässä, mieluiten yön yli. Siitä pitää tulla kiinteää massaa.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita siihen muut aineet. Laita halutessasi vähän makeutusta ja mausteita.
Paista 200 asteisen uunin keskiosassa puolisen tuntia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Tarjoa jäähtyneenä kermavaahdon ja marjojen kera.
Ohjetta muokattu Anna Hallénin kirjasta Karppaajan LCHF kotiruokaa.

torstaina, heinäkuuta 12, 2012
Taas kukkakaalia
Opin tänään uuden asian: miten bloggerista löytyy kävijämäärä. Kiitos kaikille 93 uteliaalle lukijalleni! Huomasin myös, että google-hakujen ylittämätön kuningas on "kukkakaalimuhennos" peräti 7 haulla. Ja jotta sata käyntikertaa tulisi täyteen, laitanpa tähän uuden kukkakaalireseptin, jonka kopioin Anna Hallénin kirjasta Karppaajan LCHF kotiruokaa. Mainio kirja muuten, siinä on paljon ruokia, joita olen valmistanut jo ennen kuin löysin tämän kirjan, mutkattomia ja maistuvia, helppotekoisia ja nopeita ruokia. Tässä yksi nopeimmista:
Kukkakaaliriisi
Raasta kukkakaali raastinraudan karkeimmalla terällä. Kaada raaste kiehuvaan veteen 10 sekunniksi. Valuta lävikössä.
Kukkakaalimurusilla on raastettaessa taipumus sinkoilla ympäri keittiötä, joten suosittelen raastamaan sen ison kinkkupussin sisällä.
Matkan varrella huomattua:
Tuli ostettua vähän liikaa kukkista tarjouksesta, joten päätin pakastaa osan.
Käsittelin sen tällä ohjeella ja laitoin valutettuna puolen litran pakasterasioihin.

Tunnisteet:
kaalit,
karppi,
kukkakaali,
riisi,
vihannekset
tiistaina, heinäkuuta 10, 2012
Ricotta-piiras
Jääkaapista löytyi rasia ricotta-juustoa ja mieli teki jotain hyvää.
Resepti löytyi täältä:
http://karppausjaperhe.blogspot.fi/2011/01/mustikkapiirakka-karpisti.html
Mustikoita ei tähän hätään ollut, mutta pohjasta tuli oikein maukas ilman marjojakin. Maistuu parhaalta lämpimänä.
Suosittelen!

Pekonibroiskua toisella tavalla
Tarkoitus oli tehdä taas pekoniin käärittyjä broiskufileitä, mutta paketista löytyikin luvatun 7 fileen sijasta 12 kpl pieniä läpysköitä. Niihin ei ollut tarpeeksi pekonia ympärille, joten piti kehitellä toinen tapa.
Niinpä suikaloin paketillisen pekonia ja paistoin pannulla rasvat pois. Pekonia ei saa paistaa kypsäksi, koska se kypsyy uunissa lisää.
Levitin broiskut vieriviereen leivinpaperin päälle, suolasin, pippuroin ja levitin kunnon kerroksen juustoraastetta. Sitten käärin ne rullalle jokaisen yksitellen. Rullista tuli varsin pieniä.
Kaadoin pekonit pannulta kuppiin ja paistoin rasvassa broiskujen pinnan kiinni.
Ladoin rullat voideltuun uunivuokaan tosi tiukkaan, jotta ne eivät aukeaisi uunissa. Päälle kaadoin loput rasvat pannulta, pekonit ja vähän juustoraastetta.
Paistoin 170 asteessa puolisen tuntia. Näistä tuli vielä maukkaampia ja mehukkaampia kuin aikaisemmista.
Valitan, en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin uunivuoka tyhjeni...

torstaina, heinäkuuta 05, 2012
Maapähkinänmakuinen täytekakku
Kopsasin tämän ohjeen toisesta blogistani ja olenpa tainnut sen antaa karppifoorumillekin joskus aikoinaan. Tässä siis yksi lempparikakuistani:
Kakkupohjaan, joka sivumennen sanoen menee myös kuivakakusta ihan täysiään, niin mehevä ja kuohkea se on, tarvitsee seuraavia aineita:
4 munaa
200 g maapähkinävoita
1/2 tl psylliumjauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 rkl kookosjauhoja
2 rkl kaakaojauhoja
2 tl aitoa vaniljaa
ripaus suolaa
makeutusainetta (laitoin 1/2 tl jauhemaista steviaa)
Laita ensimmäiseksi psylliumjauhe turpoamaan vesilasilliseen ja sekoittele välillä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat kuohkeaksi vaahdoksi kulhossa.
Voit myös erotella keltuaiset ja valkuaiset. Siinä tapauksessa vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi omassa kulhossaan. Vatkaa sen jälkeen keltuaiset muiden aineiden kanssa vaahdoksi. Lopuksi yhdistä vaahdot varovasti käännellen, jotta valkuaisen kuohkeus ei katoa.
On tärkeää turvottaa psyllium ensin vedessä. Jos lisäät sen kuivana taikina sekaan, se imee taikinasta kaiken nesteen ja kuivattaa taikinan kovaksi kiveksi kulhon pohjalle.
Kun psyllium on turvonnut tasaiseksi massaksi, kaada se toiseen kulhoon ja lisää sinne pähkinävoi. Vatkaa ne myös kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita sitten molemmat vaahdot hyvin keskenään mutta älä jatka enää vatkaamista, ettei vaahto laske.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon varovasti nostellen. Lisää makeutusainetta tarvittaessa. Jos taikinasta tulee liian kiinteää, ohenna sitä kermalla. Kaavi sen jälkeen taikina vuokaan ja paista 200 asteessa kunnes se irtoaa reunoista (n. 15 min). Nosta vuoka jäähtymään ja kumoa se vasta täysin jäähtyneenä, jotta kakku ei hajoa.
Pähkinänmakuinen täyte
4 dl kuohukermaa (osan voi korvata rahkalla, jos ei halua niin rasvaista)
200 g maapähkinävoita
mausteeksi vaniljaa
makeutusainetta
Vatkaa ensin kerma vaahdoksi ja lisää sitten pähkinävoi. Sekoita. Mausta ja maista. Lisää makua jos siltä tuntuu.
Jos haluat kestävämpää vaahtoa, lisää siihen 6 liivatelehteä. Valmista liivate pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää viimeiseksi hyvin sekoittaen. Liivateliuos tekee vaahdosta ensin nestemäistä, mutta laita astia jääkaappiin, jolloin liivate hyytyy nopeasti. Vatkaa seosta sähkövatkaimella 10-15 minuutin välein, jolloin liivateseos kuohkeutuu tasaisesti eikä siihen tule klimppejä. Vatkaa vielä täysin hyytynyt seos kuohkeaksi ja täytä kakku samaan vuokaan jossa paistoit sen. Anna jähmettyä yön yli jääkaapissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)