100 g (kirkastettua) voita
2 dl kikhernejauhoja (saa ostaa ainakin Punnitse ja Säästä -kaupasta)
Sulata voi paistinpannulla ja lisää jauhot. Pyörittele lastalla 5-10 minuuttia, kunnes jauhot tummuvat ja alkavat tuoksua.
Lisää seokseen:
2 rkl intiaanisokeria
3 rkl kookoshiutaleita
ripaus suolaa (jos käytit suolatonta voita)
puoli teelusikallista jauhettua kardemummaa tai pomeranssinkuorta
Sekoita hyvin. Levitä seos jäähtymään vuokaan, silikonisiin karamellivuokiin tai pieniin leivosmuotteihin. Voit myös pyöritellä laddut palloiksi.
Säilytä jääkaapissa.
tiistaina, kesäkuuta 24, 2014
sunnuntai, tammikuuta 12, 2014
Appelsiininmakuiset mantelipikkuleivät, florentinet
Tulee 6-8 kpl
1 kananmunanvalkuainen
2 rkl intiaanisokeria tai muuta makeutusta maun mukaan
1 luomuappelsiinin raastettu kuori tai pomeranssinkuorijauhetta (ruokakaupan maustehyllystä)
ripaus aitoa vaniljaa
130 g mantelilastuja
Sekoita kaikki aineet kulhossa sekaisin.
Laita uunipellille leivinpaperi ja voitele se kevyesti öljyllä. Jos unohdat voitelemisen, pikkuleivät tarttuvat kiinni paperiin ja saattavat rikkoutua kun yrität irrottaa niitä. Makuun se ei vaikuta.
Jaa taikina noin ruokalusikallisen kokoisiksi kasoiksi pellille.
Levitä kasat veteen kastetulla haarukalla mahdollisimman ohuiksi levyiksi pellille.
Jos haluat reunoista rapeita ja sisältä mehevän tahmeita pikkuleipiä, jätä ne paksummiksi.
Jos haluat täysin rapeita, levitä ne mahdollisimman ohuiksi levyiksi.
Paista 175 asteessa kymmenisen minuuttia. Varo etteivät reunat pala.

Tunnisteet:
kananmuna,
karppi,
leivonnaiset,
manteli,
pikkuleivät
Pullan korvike karppaajalle
Tulee 6 isompaa tai 9 pientä
2 kananmunaa - vatkaa kulhossa rakenne rikki haarukalla
Lisää munien joukkoon:
3 kukkuraa ruokalusikallista jogurttia, kermaviiliä tai piimää
2 kukkuraa ruokalusikallista kookoshiutaleita
4 kukkuraa teelusikallista mantelijauhoja
2 teelusikallista leivinjauhetta (sekoita pieneen määrään mantelijauhoja ennen taikinaan lisäämistä)
2 ruokalusikallista intiaanisokeria tai muuta makeutusta maun mukaan
puoli teelusikallista kardemummaa
aitoa vaniljaa
Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Taikinan tulee olla niin löysää että sitä voi lusikoida vuokiin. Itse käytin silikonivuokaa, jossa on pienet kolot. Taikina kohoaa uunissa, joten jätä vuokiin tilaa.
Paista 180 asteessa noin 15 min.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)