perjantaina, tammikuuta 22, 2016

Sikke Sumari hehkutti jokin aika takaperin Iltasanomissa herkullista manteli-oliiviöljy-sitruuna-rosmariinikakkua.  Koska minulla sattui olemaan kotona tuoretta rosmariinia, päätin kokeilla kakkua vaikka se sisältääkin valkeaa sokeria ja vehnäjauhoja.  Vein kakun tuliaisiksi siskoni luokse ja totesimme sen isommalla porukalla varsin erikoisen makuiseksi, mutta kieltämättä maukkaaksi kahvikupillisen kumppaniksi.

Innostuin kehittelemään reseptistä itselleni sopivamman version, jossa vehnäjauhot on korvattu psylliumilla ja valkea sokeri  erytritolilla + stevialla.  Mielestäni alkuperäinen kakku oli myös aivan liian rasvainen, joten vähensin öljyn määrää huomattavasti.

Kun kokeilin erytritolia (karppisokeria, sokeritonta sokeria) ensimmäisen kerran, kiinnittyi huomioni sen kidemäiseen muotoon.  Leipomuksissa kiteet eivät sulaneet taikinan sekaan, kuten valkoinen sokeri tekee, vaan kakusta sai selvästi rouheisen ja kiteisen suutuntuman,  mikä ei ollut välttämättä erityisen mukavaa.  Jotkut sanovat ensin liottavansa kiteet kuumaan veteen, mutta se ei välttämättä sovi kaikkeen leivontaan. Siksi ilahduin, kun löysin tomumaisen version.  Se muistuttaa ulkonäöltään tomusokeria tai perunajauhoja,  koska se pölisee runsaasti ja tarttuu lusikkaan kiinni,  mutta leivonnassa se käyttäytyy aivan kuin tavallinen sokeri ja maistuukin pitkälti samalle. Erytritoli ei ole aivan yhtä makeaa, joten maistan yleensä taikinaa sen loppuvaiheissa ja lisään lopun haluamani makeuden stevialla.  Erytritolia sisältävät leivonnaiset tulee paistaa miedommassa lämpötilassa kuin sokeria sisältävät.


Karppaajalle sopiva manteli-oliiviöljy-sitruuna-rosmariinikakku

90 g mantelijauhoja
1 tasainen tl psylliumia
2 tasaista tl leivinjauhetta
50 g tomumaista erytritolia
90 g mietoa oliiviöljyä
3 munaa
2 rkl hienoksi silputtuja tuoreen rosmariinin lehtiä
2-3 luomusitruunaa tai 1 tl pomeranssinkuorta
1 tl aitoa vaniljajauhetta

Pese ja kuivaa luomusitruunat. Raasta niiden kuoren keltainen osa. Käytä 3 sitruunaa jos haluat voimakkaan sitruunaisen maun.

Vatkaa munat kevyesti erillisessä astiassa. Niiden ei tarvitse vaahdota.

Lämmitä uuni 150-160 asteeseen.

Yhdistä mantelijauhot, psyllium, leivinjauhe, erytritoli. Lisää jauhoihin rosmariinin lehdet, sitruunankuori ja vaniljajauhe.
Lisää vatkatut munat ja oliiviöljy.  Sekoita taikina tasaiseksi.
Maista taikinaa ja lisää makeutusta, jos haluat.
Kaada taikina halkaisijaltaan n. 20 senttiseen (irtopohja)vuokaan ja paista 30-40 minuuttia.

Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin jättää kakku keskeltä vähän höllyväksi kun sen ottaa pois uunista, mutta minä olen paistanut sen ihan kypsäksi ja hyvää on tullut. Kun keskusta kerran jäi "höllyväksi",  se oli sisältä vielä raaka.

Anna kakun jäähtyä vuoassa.  Maku tasaantuu muutaman päivän jääkaapissa seisottamisen aikana.


Ei kommentteja: