sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Porsaankyljykset ja kasviksia

Tämä on kätevä ruoka, kun ei ole mahdollisuutta seisoa hellan vieressä vahtimassa. Ruuan voi jättää hautumaan itsekseen eikä se mene miksikään, vaikka se hautuisi pidempäänkin - kunhan pitää huolen siitä, että pata ei kiehu kuiviin.

Tarvitaan:
Rautapata, jonka pohjalle liraus öljyä. Kuumenna.
Yksi iso porsaankyljys per henki (tai kaksi jos on kova nälkä)
Yksi iso peruna per syöjä. Kuori ja halkaise pituussuunnassa kahtia.
Pari porkkanaa, palanen lanttua, selleriä, palsternakkaa ja/tai muuta kovamaltoista juuresta.
Kuori juurekset ja lohko ne suunnilleen samankokoisiksi paloiksi kuin peruna.
Yksi iso sipuli per syöjä. Kuori mutta älä pilko.
Puoli litraa kuumaa vettä.

Paista kyljysten pinta nopeasti kiinni kuumassa öljyssä. Tässä vaiheessa voit maustaa ne pippurilla tai heittää pataan vaikka lihaliemikuution.

Lisää pataan kuuma vesi, jotta se alkaa nopeasti kiehua.
Lado kaikki vihannekset kyljysten päälle. Laita kansi päälle ja jätä porisemaan hiljaisella lämmöllä vähintään puoleksi tunniksi.

Toimii myös suikalelihan tai karjalanpaistilihan kanssa. Poista kypsät vihannekset padasta ja asettele lautasille. Sen jälkeen voit tehdä nopean kastikkeen tipalla kermaa ja mausteita.

Ei kommentteja: