keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Karpin mokka-mantelileivokset



Mokka-mantelileivokset

5 munan valkuaista
puoli desiä hedelmäsokeria
150 g mantelijauhetta
  • Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää vaahtoon sokeri ja mantelijauhe.
  • Levitä uunipellille tasaiseksi levyksi.
  • Paista miedossa uuninlämmössä vaaleanruskeaksi.
  • Leikkaa levy kuumana neljään yhtäsuureen osaan.
Tee täyte ja päällinen:
300 g suolatonta tai vähäsuolaista voita
1 dl paksua kermaa
1 dl vahvaa kuumaa kahvia
100 g mantelijauhetta
makeutusainetta
  • Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaahdoksi
  • Kiehauta kahvi ja kerma kattilassa. Lisää varovasti voin sekaan koko ajan vatkaten.
  • Lisää sitten mantelijauhe ja sekoita. Maun mukaan makeutusainetta.
Levitä täytettä jokaiselle levylle ja lado levyt päällekkäin. Levitä myös päällimmäisen levyn päälle. Voit tehdä joko täytekakun tai leivoksia, kuten minä tein. Jos teet leivoksia, leikkaa levy kahdeksaan osaan.
Voitele kaikki reunat täytteellä ja koristele mantelilastuilla.
Vielä kauniimman saat, jos paahdat ensin mantelilastuja kuivalla paistinpannulla vaalean ruskeiksi.

Tuota täytettä oli aika paljon, en saanut ihan kaikkea upotettua noihin leivoksiin, vaikka levitinkin reilusti. Yksi leivos sisältää 525 g energiaa, rasvaa 49 g, proteiinia 10 g, hiilareita 10 g, kuitua 2 g.

3 kommenttia:

vintti kirjoitti...

Mie kun en oo perehtynyt tuohon ollenkaan, kuten sinä- niin yksi asia pompsahti mieleen. MItää sanoo vaikkapa puolen vuoden kuurin jälkeen veren rasva-arvot?

Millä tavalla muuttuu- muuttuuko hyvän ja pahan arvot suhteessa toisiiinsa? Muuttuuko?

Jännä, miten paljon on kaikkea, eri tapoja. Painonpudotukseen. Itse olen noita hiilareita vastaan kyllä, mutta jostain syystä en kykene ihan omien mielipiteitteni takia seisomaan tuon karppaamisen takana sadalla.

Oikein paljon hyvää siellä on, mutta kokonaisuutena , -en tiijä.

Mää seuraan ja opettelen sinun kauttasi.

Mutta äkkiä vatsa muuttuu, se ei todellakaan ota vastaan enää kuin tietyllä tasolla, määrällä.. Kivaa tää on.

Siulle hyvää ja tuloksellista viikkoa- joka tasolla.

Omat Eväät kirjoitti...

Karppifoorumissa, jonka linkki on sivupalkissa, on käyty vilkasta keskustelua kolesterolista ja veren rasva-arvoista. Olen ymmärtänyt, että pääosin ihmisillä on ollut myönteisiä kokemuksia.
Mutta kuten elämässä yleensäkin, kaikki ei sovi kaikille eikä tämäkään ruokavalio varmasti sovi ihan kaikille ihmisille. Minulle se tuntuu sopivan näin kuukauden opettelun jälkeen ainakin, mutta katsotaan.
Itselläni on aina olleet matalat kolesteroliarvot, kokonaiskolesteroli muistaakseni 4,3 ja hyvän kolesterolin määrä virallisen suosituksen ylärajoissa. Olisi varmasti mielenkiintoista mennä muutaman kuukauden tai vuoden päästä mittaukseen. Täytyypä pitää mielessä.

vintti kirjoitti...

Mieletöntä, jos todella asia pääsääntöisesti on tuolla kuvaamallasi tavalla.
uskomattoman hienoa.
Koita muistaa kontrolli, ainakin sitten viimeistään osaa katsoa tuonkin puolen, ja myös sen kautta nähdä- ettei haittoja ole.

Mukavaa, että suuntima jatkuu hyvänä!